Selvä
Sulje
Lisää ostoskoriin
Kirjaudu sisään

Ups! Tarkista, että olet kirjoittanut sähköpostiosoitteesi ja salasanasi oikein.

Oops! Tarvitsemme sähköpostiosoitteesi.Sähköposti ei ole voimassa.
Oho! Tämä kenttä puuttuu
Palauta salasanani

Hurraa! Olemme lähettäneet sinulle sähköpostia. Pian voit kirjautua sisään!

Oops! Tarvitsemme sähköpostiosoitteesi.Sähköposti ei ole voimassa.
Trendhim
MELDE DICH FÜR UNSEREN NEWSLETTER AN um Zugang zu exklusiven Vatertagsangeboten mit 20% RABATT zu erhalten
Oho! Tämä kenttä puuttuuSähköposti ei ole voimassa.
Bereits angemeldet?
Gib Deine E-Mail-Adresse ein, um Deine Anmeldung zu bestätigen
Oho! Tämä kenttä puuttuuSähköposti ei ole voimassa.
Ich möchte mich anmelden
Ilmaiset palautukset 365 päivän palautuspolitiikka
Ilmainen toimitus 2-7 arkipäivässä
i
09 4245 0312 - (työpäivinä kello 9.00 - 17.00)
Kaikki asusteet
Pukuasusteet
Korut
Laukut & lompakot
Hakutulokset ""
Sulje
Näytä kaikki tulokset
Ilmainen toimitus 2-7 arkipäivässä
i
Trendhim
×
Kieli:
Kaikki tuoteryhmät
Aurinkolasit
Hatut
Huivit
Kalvosinnapit
Kaulakorut
Kellot
Korvakorut
Käsineet
Laukut
Lompakot
Olkaimet
Parran hoito
Parranajo
Rannekkeet
Rintaneulat
Rusetit
Solmioneulat
Solmiot
Sormukset
Taskuliinat
Vyöt
09 4245 0312
Työpäivinä kello 9.00 - 17.00
Hakutulokset ""
Näytä kaikki tulokset

Paluu masennuksesta

"Oli halloween, kun vihdoinkin sain tulokseni. Istuin lääkärin vastaanotolla ja kuuntelin häntä. Minusta tuntui kuin olisin katsonut hidastettuna elämäni hajoavan pirstaleiksi. Minulla ei ollut muuta visiota elämästäni kuin elämäni hiihtäjänä."

"Kutsuimme itseämme WIT-tiimiksi (whatever it took)— asenteemme oli "‘mitä ikinä se vaatiikin".

Tapaan Evanin kun hän juuri on palannut kotiin kauden viimeisestä kilpailusta. Päätämme kävellä hänen kaupunkinsa laitamilla olevan harjun päälle. Hän hymyilee helposti, ja silloin tällöin ajatuksissaan, hän kiihdyttää vauhtiaan vanhasta tottumuksesta. Mutta ainoastaan kolme vuotta sitten, hänen unelmansa olivat täysin pirstaleina.

Evan ei pienenä ollut erityisen hyvä urheilussa. Joten kun hän tapasi Saskatchewanin maakunnan ampumahiihtovalmentajan Doug Sylvesterin, hän ei ollut aikaisemmin hiihtänyt kilpaa tai koskenut tarkkuuskivääriin, jota käytetään ampumahiihdossa. Hän oli myös lähes vuosikymmenen muita jäljessä kilpailussa. Mutta tämä tosiasia, ja se, että kaikki odottivan hänen epäonnistuvan, ainoastaan saivat Evanin yrittämään kovemmin, treenaamaan kovemmin ja vaatimaan itseltään entistä enemmän.

Jokainen ammatikseen urheileva tietää, että jossain vaiheessa heidän täytyy löytää uusi, vähemmän aktiivinen ura. Tämän ymmärrettyään Evan päätti hankkia liikealan tutkinnon. Evan kasvoi yrittäjäisänsä kanssa, joten hänellä oli kohtuullinen käsitys monista liikealan perusteista. Tämä yhdistettynä siihen tosiasiaan, ettei hän pitänyt juhlimisesta, kuten monet hänen opiskelukaverinsa, sekä halukkuus uhrata sosiaalinen elämä, tarkoittivat että vaikka hän satunnaisesti olikin poissa tunneilta harjoittelun vuoksi, hän pärjäsi opiskeluissa kohtuullisen hyvin. Hän oli perheensä ensimmäinen, joka sai tutkinnon, joten koulumenestys ja ammattikorkeakoulun tutkinto oli perheessä iso asia.

Keväällä 2013 Evanista tuli Rocky Mountain Racerin jäsen. Hän kilpaili tässä joukkueessa yliopistovuosiensa toisen puolikkaan aikana. Vaikkakin monet joukkueen jäsenet opiskelivat, eivätkä voineet treenata ammattiurheilijan tavoin, he sitoutuivat harjoitteluun mahdollisimman paljon. Se vastaa ajallisesti osa-aikatyötä tai noin 600-800 tuntia vuodessa (12-22 tuntia viikossa).

"Kutsuimme itseämme WIT-tiimiksi — asenteemme oli "mitä ikinä se vaatiikin" (what ever it took). Jos se tarkoitti muuttoa eteläiselle pallonpuoliskolle, jotta voisimme hiihtää kesällä, me teimme sen. Kyse oli pohjimmiltaa siitä, mikä oli paras vaihtoehto treenamisen ja kilpailun kannalta."

Kaikki hajoaa pirstaleiksi

Siitä huolimatta, että Evan sijoittui jatkuvasti 12 parhaan joukkoon maassaan, hänen suorituskykynsä ei saavuttanut tasoa, jota varten hän treenasi. Turhautuneena tilanteesta hänen perheensä otti yhteyttä ammattilaiseen. Aluksi Evanille diagnostisoitiin virheellisesti astma. Pufferi ei kuitenkaan auttanut häntä ja ajan myötä oireet vain pahenivat. Sen jälkeen kun Evan menetti hetkellisesti tajuntansa kilpailun aikana, hän meni uusiin testeihin ja lopulta hänelle diagnostisoitiin hengityselinten toimintahäiriö.

"Muistan, että oli halloween, kun vihdoinkin sain tulokseni. Istuin lääkärin vastaanotolla ja kuuntelin häntä. Minusta tuntui kuin olisin katsonut hidastettuna elämäni hajoavan pirstaleiksi. Minulla ei ollut muuta visiota elämästäni kuin elämäni hiihtäjänä. Olin omistautunut sille 100%. Olin menossa olympialaisiin ja tarkoitukseni oli kilpailla ammattimaisesti seuraavat 6-10 vuotta. Minulla oli tavoitteita maailmanmestaruuskisoissa, kilpailujoukkueissa ja suurissa tapahtumissa. Visioni oli niin selkeä, että minun oli mahdotonta ajatellakaan mitään muuta. Ja tämä oli se hetki, kun kaikki asiat kääntyivät päälaelleen."

Hengityselinten toimintahäiriö ei ole epätavallinen sairaus, mutta sitä pahentavat kuiva ja erittäin kylmä ilmasto. Juuri tälläisiä olosuhteita vaati hänen rakastamansa urheilulaji. Kilpahiihdon jatkaminen aiheuttaisi ruston kasvua, joka hitaasti sulkisi Evanin hengitystiet ja lopulta estäisi häntä hengittämästä. Evan olisi voinut vapaaehtoisesti poistattaa osan äänihuulistaan, jolloin hänen olisi tarvinnut opetella puhumaan uudestaan, tai jos jokin olisi mennyt pieleen, hän ei olisi pystynyt enää koskaan puhumaan. Vaikka hän vakavasti harkitsikin leikkausta, puhuttuaan vanhempiensa ja valmentajansa kanssa, hän lopulta päätti luopua ajatuksesta. Sen sijaan hän käänsi selkänsä maailmalle, jolle hän oli omistanut viimeiset neljä vuotta elämästään.

Ironista on, että masentuessamme useimmiten loittonemme ihmisistä ja välttelemme sosiaalisia kontakteja. Juuri silloin kun tarvitsemme niitä eniten.

Evan sanoo, että tätä seuraavat kuukaudet olivat itsetuhoisia. Hän tunsi olevansa hukassa eikä tiennyt, mihin suuntaan mennä seuraavaksi. Oli päiviä, jolloin hän ei päässyt ylös edes sängystä. Hänen normaalisti terveellinen ruokavalionsa lensi ikkunasta ulos ja hän alkoi käydä McDonaldsilla ja syödä roskaruokaa. Yöt, jotka aikaisemmin oli tarkoitettu nukkumiseen ja kehon palautumiseen, täyttyivät myöhäisillan juomingeista. Tämä oli täysin ristiriidassa sen kanssa, miten hän oli elänyt elämäänsä ennen diagnoosia. Jos Evan olisi kärsinyt loukkaantumisesta, joka olisi parantunut ajan kanssa, hän olisi voinut nähdä asiat eri tavalla. Usein kun urheilijat loukkaantuvat, lääkärit ja valmentajat pyrkivät varmistamaan, että joukkueen jäsen tuntee vielä olevansa osa tiimiä. Tämä yhteisöllinen tunne voi olla yhtä tärkeää kuin tauko fyysisen parantumisen kannalta. Mutta Evan ei parantuisi. Hän ei voinut palata joukkueeseen. Hänen sosiaalinen ympyränsä oli tuohon aikaan täysin yhteydessä hiihtomaailmaan, joten kun hän menetti urheilun, hän vetäytyi eroon myös ystävistään; hän vältteli loma-aikojen juhlia eikä piitannut ystäviensä puhelinsoitoista.

“Olin jumissa tilanteessa, jossa halusin vain olla yksin, rypeä itsesäälissä ja ongelmissani, ja olla surullinen.”

Ironista on, että masentuessamme useimmiten loittonemme ihmisistä ja välttelemme sosiaalisia kontakteja. Juuri silloin, kun tarvitsemme niitä eniten. Työnnämme ihmiset pois luotamme juuri silloin, kun tarvitsemme heitä ympärillemme, jotta näkisimme nykyisen tilanteemme yli.

Evanin tapauksessa ylitsepääsemätön ajatus oli, että jos hän vain voisi hiihtää uudelleen, kaikki olisi kunnossa ja palaisi normaaliksi. Aivan kuin urheilu olisi ollut hänen identiteettinsä ja ilman sitä hän alkoi kyseenalaistamaan omaa arvoaan. Tämä saattaa kuulostaa ulkopuolisesta kohtuuttomalta, mutta ammattiurheilijalle, joka tajuaa että hänen suunnittelemansa ura voi olla ohitse, kyseessä on paljon vakavampi menetys kuin harrastelijaurheilijalle. Kuten useimmissa asioissa, mitä enemmän aikaa ja energiaa panostamme johonkin, olipa kyseessä liiketoiminta, ihmissuhde tai jokin muu, sitä suurempi vaikutus sillä on, kun se otetaan meiltä pois.

Evanilta puuttui energiaa panostaa tärkeisiin ihmissuhteisiin, mutta hän silti kaipasi ihmisen läheisyyttä. Niinpä hän alkoi tapailla tyttöä, josta ei erityisemmin edes pitänyt.

“Kuulostaa oudolta, mutta vietin kaiken aikani hänen kanssaan, vaikka vihasin hänen seurassaan olemista. Se ei ole tervettä.”

Evan ei välittänyt tästä suhteesta, joten hän ei ollut huollissaan, vaikka ei hymyillytkään tai osallistunut keskusteluihin. Hän ei välittänyt, vaikka hänen ympärillään olevat ihmiset olivat huolissaan. Hän myös tunsi olevansa oikeutettu murjottamaan silloin, kun hän sitä halusi. Tämä suhde väistämättömästikin päättyi, mutta Evanin itsetuhoinen käyttäytyminen jatkui.

Paluu

"Huvittavaa oli että ilmottauduin Iron Man -kilpailuun ja seuraavana päivänä heräsin miettien: "Teinkö sen oikeasti?". Asia varmistui kun tarkastin Visa-korttini tiliotteen. Olin juuri tuhlannut 800$ kilpailuun."

Evanin paras ystävä huomasi hänen masentuvan aina vain enemmän, ja hän lensi Winnipegistä alakuloisen urheilijaystävänsä luokse viettääkseen viikon hänen kanssaan. Evan kertoo, ettei hän ollut kovinkaan hyvällä tuulella, mutta he hengasivat yhdessä, lukivat kirjoja ja viettivät paljon aikaa keskustellen tulevaisuudesta. Siitä, miten he halusivat kasvaa ja tulla paremmiksi. Yhtenä iltana tuon viikon aikana, keskustelu johti Evanin toivomuslistaan asioista, joita hän vielä halusi tehdä elämässään. Hieman humalassa pojat päättivät kiinnittää listan seinään ja heittää tikkaa. Mihin tahansa kohtaan tikka osuisikin, Evan tekisi sen seuraavana päivänä herättyään. Evan nauraa muistellessaan tuota yötä. "Tikkani osui 'osallistu Iron Man -kilpailuun'. Huvittavaa oli, että ilmottauduin Iron Man -kilpailuun ja seuraavana päivänä heräsin miettien: 'Teinkö sen oikeasti?'. Asia varmistui kun tarkistin Visa-korttini tiliotteen. Olin juuri tuhlannut 800$ kilpailuun."

Uusi alku ei todellakaan tapahtunut yhdessä yössä. Evan ei koskaan aikaisemmin ollut kilpaillut triathlonissa, joten hän oli samassa tilanteessa, kun alkoi aikoinaan kilpailemaan ampumahiihdossa. Hänen ensimmäinen triathloninsa ei mennyt erityisen hyvin, mutta hän pääsi eroon ajatuksesta luopua kokonaan treenaamisesta, ja halusi kehittyä paremmaksi tässä uudessa urheilulajissa.

Hän meni nukkumaan varhain ja heräsi aikaisin treenaamaan. Proteiinijuomat palasivat hänen ruokavalioonsa ja tyhjät kaljapullot ja pitsalaatikot hävisivät hänen huoneestaan. Seuraavana vuonna hän pääsi palkintopallille omalla maaperällään. Vaikkakin triathlon ei ehkä ollut se urheilulaji, johon hän ensimmäiseksi olisi rakastunut, maailmanmestaruuskisoissa sijoittuminen oli aina ollut yksi Evanin tavoitteista. Hän sanoo, että edelleenkin halusi olla yhtenä päivänä maailman paras jossain asiassa, mutta toistaiseksi hän olisi iloinen, että pystyi jälleen kilpailemaan.

Vaikka Evan oli suunnitellut elämäänsä eteenpäin hiihtämisen jälkeen, tarvittiin kuitenkin musertava diagnoosi, pimeä ja masentava lomakausi sekä puoli vuotta ilman kilpailua, ennen kuin hän tajusi, kuinka tärkeää oli olla enemmän kuin yksi kiinnostuksen kohde elämässä. Hän oli aikaisemmin kuvitellut vain yhdenlaisen tulevaisuuden itselleen, ja nyt kun hän menetti täydellisesti painopisteen visiostaan, hän oli paljon avoimempi tutkimaan muita vaihtoehtoja. Triathlonin ja siihen treenaamisen lisäksi Evan rakastaa ulkoilua ja itsensä haastamista. Hän usein suuntaa maaseudulle sekä yksin että ystäviensä kanssa, ja nauttii siitä perspektiivistä, joka syntyy aikana, jonka hän on yhteydessä luonnon kanssa. Evan sanoo, että se saa hänet ymmärtämään, kuinka hauraita me ihmiset olemme. Sen vuoksi on entistä mahtavampaa, että haasteiden edessä voimme olla hyvinkin kestäviä.

Evan sanoo, että hän haluaisi uskoa, että olisi saanut elämänsä raiteilleen uudelleen itsekin. Se olisi vain kestänyt huomattavasti kauemmin.

Evan ja hänen paras ystävänsä puhuvat edelleen koko ajan. Itse asiassa Evan sanoo, että on olemassa vain muutamia päiviä, jolloin he eivät ole puhuneet. He saavat esiin parhaat puolet toisistaan. Evan sanoo, että hän haluaisi uskoa, että olisi saanut elämänsä raiteilleen uudelleen itsekin. Se olisi vain kestänyt huomattavasti kauemmin.

"Olen paljon velkaa ympärilläni oleville ihmisille siitä, kuka olen, koska he saivat minut tekemään parhaani."

Kysyin häneltä, minkä neuvon, vankan tukijärjestelmän ylläpitämisen lisäksi, hän voisi antaa jollekin, joka käy läpi samankaltaista itsetuhoista aikaa.

"Tuntui siltä, kuin kaikki olisi hajonnut. Olin niin sitoutunut hiihtoelämääni, että kun se muuttui, minusta tuntui siltä, ettei minulla ollut tulevaisuutta ollenkaan. Kaikki mitä olin ajatellut tulevaisuudesta, ei enää ollut siellä ja se oli todella vaikea asia käsitellä. Iso asia minulle oli yrittää hamoittaa tulevaisuus kaikesta siitä huolimatta, mitä kävin läpi sillä hetkellä. Minulle tärkeää oli kirjoittaa toivelista kaikista niistä asioista, joita halusin tehdä."

Kun palaamme takaisin harjanteelta, kysyn Evanilta hänen toivomuslistastaan. Olen utelias tietämään, mihin muihin toiveisiin hänen tikkansa osui. Yksi toiveista oli ajaa moottoripyörällä 24 tuntia yhteen putkeen. Toinen toive oli viettää viikko hiljaisuudessa. Evan on tehnyt niistä molemmat. Tällä hetkellä hän kasvattaa hiuksiaan, jotta voisi lahjoittaa ne syöpäpotilaille - siitä on tullut entistä tärkeämpi asia hänen isoisänsä hiljattaisen poissamenon vuoksi.

Evanin toivomuslista jatkuu kilometrien pituisena ja muuttuu jatkuvasti. Listalta löytyy kaikkea purjelautailusta Acapulcossa maailmanympäripurjehdukseen. Minulla ei ole epäilystäkään siitä, etteikö listalta tule löytymään jonain päivänä lukemattomia rukseja toteutuneiden toiveiden kohdalta.

Siirry alkuun

Maksuvaihtoehdot

Hyväksymme melkein kaikki kortit. Jos sinulla on kysymyksiä maksutavoista, ota yhteyttä meihin.

Ota meihin yhteyttä

09 4245 0312
Olemme tavoitettavissa arkipäivisin kello 9 - 17

Inspiraatiota ja etuja

Oops! Tarvitsemme sähköpostiosoitteesi.Sähköposti ei ole voimassa.
Voit peruuttaa milloin tahansa

Ou jee!

Tervetuloa perheeseen!

Saat ensimmäisen sähköpostin meiltä muutaman päivän sisällä.

© 2009-2018 | Trendhim.fi | Puh: 09 4245 0312 - info@trendhim.fi | Käyttöehdot | CSR | Lehdistö